Blogiarkisto

Arkistot

MAAILMAN SIRKUSPÄIVÄ 19.4.

Kirjoitettu 15.04.2014

Maailman sirkuspäivän kunniaksi useissa maissa on eri tapahtumia sirkusteeman tiimoilla. Sirkus Finlandia ottaa varaslähdön sirkuspäivään sillä Sirkuskoulu Arx esiintyy Hämeenlinnassa perjantaina 18.4. klo 12,15 sirkusteltan edustalla. Riihimäen nuorisoteatterin sirkusryhmän esitystä voi seurata  Riihimäellä ma 21.4. klo 16.30. Sirkuskoulu Arx:n ja Riihimäen nuorisoteatterin sirkusryhmän esitykset ovat ilmaisia. http://www.circusfederation.org/2014_wcd

Ensi-ilta.

Kirjoitettu 12.04.2014

Ensi-ilta on onnellisesti takana asiantuntevan yleisön edessä. Kaiken huuman lisäksi Sirkus Finlandian ensi-illassa palkittiin Kari Nieminen kultaisella Pro Sirkus Finlandia mitalilla. Hänen käsialaa on ollut jo vuosia mm. ohjelmalehti ja mainosjulisteet. Lisäksi häneltä löytyy maanmainio blogi: http://sirkusteltta.blogspot.fi/ Valittelumme kuvan epätarkkuudesta.

Kevättä ilmassa, osa 4.

Kirjoitettu 11.04.2014

Aivan näillä hetkillä on Sirkus Finlandian teltassa alkamassa kenraaliharjoitukset. Siinähän mennään vielä kerran koko ohjelma läpi kuin oikeassa näytöksessä. Kenraalien jälkeen kaikki on valmista ja kova koko Suomen kattava kiertue voi alkaa! Sateinen Tammisaari odottaa jo kovasti huomista ensi-iltaa.

Kevättä ilmassa, osa 3.

Kirjoitettu 08.04.2014

Harjoitukset ensi-ilta paikassa, Tammisaaressa, ovat päässeet jo täyteen vauhtiin. Teltassa on vipinää kun taiteilijat hiovat ohjelmanumeroitaan ja media seuraa innolla tulevan kauden sirkustähtiä. Kuvassa hevosnumeron harjoitukset. Etualalla Ylen Radio Vegan haastattelutuokio sirkuksesta. http://svenska.yle.fi/radio-vega

Kevättä ilmassa, osa 2.

Kirjoitettu 05.04.2014

Sirkuksen autoja on näkynyt valtavasti välillä Pohja – Tammisaari. Syy tähän liikenteeseen on selvä: Ensi-ilta Tammisaaressa lähestyy ja koko kalusto on siirrettävä odottamaan ensi-iltaa. Syy siihen, että ensi-ilta onkin nyt Tammisaaressa Karjaan sijaan on varsin yksinkertainen ja selkeä. Sisu-Arenalla on niin paljon tapahtumia, mm. tänään lauantaina maaottelu käsipallossa, ettei Raaseporin kaupunki voinut vuokrata aluetta Sirkus Finlandialle niin … <a href="https://sirkusfinlandia.fi/kev%c3%a4tt%c3%a4-ilmassa-osa-2/">Continued</a>

Maaliskuun arvonta.

Kirjoitettu 01.04.2014

Maaliskuun yleisökilpailun oikea vastaus on PORI. Vastauksia tuli totutusti jälleen runsaasti ja onnetar suosi Meriä ja Maritaa. Onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille.