Sirkus Finlandia

harjoitukset

Arkisto

Harjoitukset.

26.11.2016

Aatos ja Elmeri osallistuivat eilen viimeisiin harjoituksiin kuoron kanssa. Huomennahan kirkoissa lauletaan Hoosiannaa täysin keuhkoin.dsc01870

Joulukortteja

20.11.2016

Vaikka jouluun onkin vielä hetki aikaa niin huomatkaa, että meidän sivuilta voi jo käydä lataamassa mukavia joulukortteja kavereille lähetettäväksi.

Juhlat

5.11.2016

Sirkuksen kantaväellä oli perjantaina aika järjestää pienimuotoiset juhlat onnistuneen kiertueen päätöksesti.

dsc01865

Viime tipassa!

3.11.2016

Kun kausi päättyi sunnuntaina oli tiedossa muutama todella kiireinen päivä, että saamme koko kaluston siirrettyä talvipaikkaan Pohjaan, Raaseporiin sillä jo keskiviikoksi oli ennustettu lumimyräkkää.

Sirkus pääsi lähtemään ajoissa lumen alta Helsingistä ja lumi tuli meidän talvipaikkaan rajulla otteella!dsc01862dsc01864

Sirkus Finlandia