Sirkus Finlandia

sirkus-suomessa

Sirkus Suomessa

Sirkuksen värikäs historia Suomessa

Ihmisillä on aina ollut tarve elävöittää elämäänsä erilaisilla taiteen muodoilla. Esiintyviä taiteilijoita on nähty kautta historian, mutta nykymuotoinen sirkus on vasta reilu 200 vuotta vanha esitysmuoto: heinäkuussa 2012 tuli kuluneeksi 210 vuotta siitä, kun ensimmäinen sirkusseurue aloitti esiintymisensä Turun Kupittaalla ja kyseessä oli ranskalaisen Jean Lustrén seurue.

Seuraavina vuosikymmeninä Suomessa oli ajoittain hyvinkin runsasta sirkustarjontaa. Maamme sijainti Venäjän ja Ruotsin välissä loi otolliset olosuhteet ja lähes kaikki sen ajan suuret sirkusnimet vierailivat myös täällä. Alussa taiteilijat esiintyivät ulkosalla, mutta ajan myötä sirkusta varten alettiin pystyttää tilapäisiä puisia sirkusrakennuksia. Teltta tuli sirkuksen symboliksi vasta myöhemmin. Ulkomaiset sirkukset olivat nykyisenkin mittapuun mukaan valtavia – hevosia saattoi olla useita kymmeniä ja orkestereissakin parikymmentä muusikkoa.

Sirkuskulttuuri alkaa muodostua

Ensimmäinen suomalainen kiertävä sirkus aloitti toimintansa vasta lähes 100 vuotta siitä myöhemmin, kun kesällä 1896 Ducanderin veljesten sirkus lähti Terijoelta liikkeelle. Sirkus Ducander meni sittemmin konkurssiin kolmen vuoden kuluttua, mutta Carl Ducander pysyi suomalaisen sirkuselämän isähahmona kuolemaansa saakka järjestäen säännöllisiä sirkusesityksiä lähes 20 vuoden ajan.

Itsenäistymisensä jälkeen Suomi muuttui vilkkaasta läpikulkumaasta kertaheitolla syrjäiseksi sivuvaltioksi ja eurooppalaisten sirkusten mielenkiinto meitä kohtaan hiipui. Sisällissotien jälkeen into kuitenkin erilaista yhdessä harrastamista kohtaan onneksi nousi ja parhaat taitovoimisteluryhmät pääsivät esiintymään jopa ulkomaille. Kiertävät tivolit olivat yksi sirkusta ylläpitävä voima ja ne tarjosivat työtilaisuuksia monille kotimaisille ja ulkomaisille taiteilijoille.

Huviveron voimaantulon jälkeen sirkustoiminta muuttui jälleen kannattamattomaksi ja legendaarisen Sirkus Sariolan lopetettua toimintansa vuonna 1953 jäi sirkustaiteen hengissäpitäminen lähinnä Linnanmäen Peacock-teatterin sekä muutamien tivoleiden ja ohjelmaa tarjoavien ravintoloiden harteille.

Vasta Sirkus Finlandian perustaminen vuonna 1976 ja nuorisosirkustoiminnan käynnistyminen siitä muutamaa vuotta aiemmin käänsivät kurssin uudelleen nousuun. Huvivero poistui vuonna 1980 ja sirkus pääsi mukaan viralliseen taidekasvatusohjelmaan 90-luvun alussa. Matkalla tähän päivään esteinä olivat kuitenki vielä vuonna -86 voimaan astunut norsukielto ja 90-luvun lama.

Näiden jälkeen sirkusalaa ovat ilahduttavasti vieneet eteenpäin yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset. Nuorisosirkustoiminta on virinnyt monilla paikkakunnilla ja tivolikentälläkin voi nähdä jälleen vapaaohjelmaa. Vuonna 2011 Sirkus Finlandia täytti 35 vuotta ja siellä tapahtui sukupolven vaihdos. Calle Jernström Junior otti vastuun harteilleen ja kolmas polvi on kasvamassa. Suomeen on syntynyt sirkussuku.

Sirkus Finlandia