Siirry sisältöön

KOHTI KÄRISTYSKUPOLIA??? – Tai sitten ei eli suomalainen sirkuskesä  

| Sirkus Finlandia

Terveisiä kiertueelta!

Päivät ja viikot menevät vauhdilla. Laskeuduimme Ivalosta
paikkakunta kerrallaan kohti Kainuuta ja Pohjois-Karjalaa. Tätä kirjoittaessani olemme ohittaneet jo Savon sydämen eli Kuopion suunnaten yhä syvemmälle alueen uumeniin. Tätä kirjoittaessa olemme Varkaudessa.

Heinäkuussa pysähdymme valtaosin paikkakunnilla pariksi tai useammaksi päiväksi, mikä on aina tervetullutta. Taiteilijat ovat mykistyneitä Suomen kauneudesta, hiljaisista ympäristöistä, yleisestä toimivuudesta. Me suomalaiset saatamme pitää näitä usein itsestäänselvyyksinä ja suorastaan kliseinä. Hyvä, että toinen näkökulma tulee aina myös esille, ihmisiltä, jotka kiertävät vuodet ympäriinsä kaikkialla maailmassa. Yhtä lailla he kysyvät tuon tuosta: so when does the Summer come…?

Tällä kaudella sääolosuhteet ovat olleet vaihtelevia siinä suhteessa, ettei tiedä onko luvassa sadetta vai kylmyyttä! Sirkuksen pitkäaikainen valo- ja äänimies, ikoninen Tero on alkanut ovella lippuja tarkastaessaan tanssimaan. Sadetanssista ei ole kysymys vaan ehkä enemmänkin lämpimänä pysymisestä liikkeen avulla! Teron spontaaneita tanssivideoita löytyy jo sosiaalisesta mediasta – ja olen varma, että koko valoryhmä on pian samassa hurmoksessa. Myös pesäpalloa on jo pelattu rakentamisen yhteydessä.
Huhut kertovat, että teltan pystytykseen kuuluu myös frisbeen heittely koko henkilökunnan kesken. Se, mitä tapahtuu sirkuskentällä, päätyy toisinaan Insta-stooreihin 😉

Viime vuonna emme päässeet Jyväskylään mutta tänä vuonna teemme  comeback’in Vierailu siellä on 19.-21.07.2025, Killerin kentällä (Vesangantie 24). Viime vuoden tyyliin pysähdymme myös Vaajakoskella, josta muistan helteen ja loppuunmyydyt näytökset viime vuodelta. Sitä kohti. Uskottelemme siis sekä teille että itsellemme, että kesä käristyskupoleineen saapuu vielä kaikkialle Suomeen.

Sosiaalisen median puolella pidämme tahtia yllä: Facebook-sivulla järjestettäviä yhteislippukisoja tullaan järjestämään mahdollisimman usein kiertueen aikana. Instagramissa seuraajia tulee päivittäin lisää; olemme matkalla 9000 seuraajan rajaa kohti.
Täältä löytyy Onnenpyörä-kilpailu, jossa arvomme joka viikko kaksi lippua näytöksiin.

Kiitän myös suuresti teidän ottamianne valokuvia, joita repostataan somen puolella; niistä välittyy ”toinen näkökulma” näytöksiin ja sirkusmaailmaan. Uutiskirjeemme on sekin saanut uusia tilaajia, ja olemme tuota pikaa 1400 tilaajan lukukokemus.

Nähdään tähtikupolin alla, Suomen suurimman sirkuselämyksen parissa!

Elias.