Siirry sisältöön

Syksy saapuu – Sirkus Finlandia jatkaa kiertuettaan

| Sirkus Finlandia

Kesäkausi on jäänyt taakse, halusimme sitä tai emme (emme!) ja tekisi mieli siteerata aivan muina ritvoina yhtä aikamme tärkeintä viisauden lähdettä, Instagramin Vain Keskiluokkajutut-profiilia: Syksy saa tulla! Sirkus Finlandialle siirtymäjakso syksyyn tapahtuu perinteisesti Tampereelle, jossa pysähdytään pidemmäksi aikaa Eteläpuiston idylliseen maisemaan. Niin tänäkin vuonna, jossa viimeinen näytös annettiin tätä kirjoittaessa eilen sunnuntaina 7.9. Nyt karavaani on jo Valkeakoskella, josta aletaan siirtymään lähiviikkojen mittaan yhä lähemmäs pääkaupunkiseutua.

Helsinki odottaa kuun lopussa

Helsinki odottaa puolestaan aivan kuun lopulla, ja tuttuun tyyliin Käpylän urheilupuistossa olemme kiertueen viimeisen kuukauden ajan ennen talviteloille siirtymistä. Aika menee todella nopeasti; vastikään olimme Karjaalla huhtikuun alussa käynnistämässä sesonkia ja nyt olemme lähes loppusuoralla! Loppusuoraa edeltää kyllä aivan varmasti edellisessä kirjeessä mainitut syntymäpäivien vietot; sirkusperheen Annaa juhlitaan ainakin ennen syyskuun puoliväliä.

Aamulehti mukana Tampereella

Aamulehti tutustui sirkuselämään Tampereen pysähdyksen aikana. Ansiokas, iso juttu valaisi sitä niin valosuunnittelijan, maneesimestarin, lasten, esiintyjien kuin sirkusjohtajan kautta. Laura Talvitien kuvat juttua varten olivat lumoavia – ja sirkusrealismia: märällä kentällä tarvotaan pitkään kumisaappaat jalassa 😀 Juttu löytyy tilaajille lehden verkkosivuilta. Kauden aikana sirkuksesta on tehty yli viisikymmentä lehtijuttua ja vielä on matkaa jäljellä.

Seuraajat somessa lisääntyvät

Sosiaalisen median puolella on edelleen ilo huomata päivittäin, että uudet seuraajat ”karkaavat mukaamme”! Aina ei tosiaan tarvitse lähteä seitsemäksi kuukaudeksi tien päälle kuten Aamulehden jututtamat sirkuslaiset, vaan kiertää kanssamme ainakin Facebookissa ja Instagramissa.

Lasten elämyksiä

Sosiaalisen median kautta tulevissa viesteissä nousee esiin monet maininnat siitä, kuinka haltioissaan ensimmäistä kertaa sirkuksessa vieraillut lapsi on ollut. ”Se oli aivan uskomatonta”, oli eräskin huokaissut näytöksen jälkeen Tampereella. Tällaiset ovat sykähdyttäviä viestejä, niin moni meistä muistaa, kuinka lapsena on päässyt ensimmäisen kerran sirkukseen ja mikä elämys se on ollut kaikessa omaäänisyydessään, värikkyydessään, perinteissään. Tätä elämystä pyrimme luomaan joka kausi!

Syyskuun näytösajat ja kilpailu

Elias.