Terveisiä kiertueelta!
Allekirjoittanut on toiminut tämän kauden ajan pääkaupungista käsin, mutta kiertueen kutsua on vaikea välttää! Hyppäsin viikoksi mukaan ja aivan välittömästi sinne saapuessa muistaa, miksi sirkuselämä on niin kiehtovaa – mutta myös niin vaativaa! Näytösten suhteen on menty jo yli puolivälin, mutta sirkusartistit ja henkilökunta saavat painaa vielä pitkän pätkän menemään, ennen kuin juhlavuosi huipentuu Helsingissä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Tätä ennen ennättää kokea myös sirkuselämän parhaimpia puolia, kuten vaikkapa eilisillan syntymäpäiväjuhlat sirkuksen kapellimestari Milolle. Sirkusväki kokoontui yhteen näytöksen jälkeen ja ilonpitoa riitti. Aivan mahtavaa!
Juhlavuoden show on tiukassa kunnossa. On hienoa nähdä, miten se kehittyy kuukausien myötä. Sirkus Finlandian orkesterin ja johtaja Calle Jernström Juniorin moottoroima ohjelma on saanut myös kauttaaltaan hienoa palautetta katsojilta.
- Duo Kotenyovin hiusakrobatianumero on aivan omaa luokkaansa, ja se tuo lajiin uuden tulokulman.
- Voimamies Dennis Ilchenko saa yleisön haukkomaan henkeään, aivan kuten Duo Vanegasin kuolemanpyörän velhot.
- Ernita Ronzallin nopeatempoinen hula-numero kerää suosionosoituksia.
- Valeriia Koshovan ilma-akrobatia on puolestaan ihastuttanut taitavalla yhdistelmällä perinteistä ja uutta.
- Sofia Motturin jonglöörausnumero on omaääninen ja hänestä on kasvamassa kovan luokan tekijä.
- Sofia Ignatovan ballerinanumero hevosen kanssa paitsi avaa show’n, myös muistuttaa, mistä sirkus on lähtenyt liikkeelle.
- Kaiken kruunaa klovni Anatoli Akerman, joka on todella sytyttänyt suomalaiset sydämet vastustamattomalla energiallaan ja kekseliäisyydellään.



Heinä- ja elokuu ovat viime vuosina olleet THE HELLEKUUKAUDET. Tämä kannattaa ottaa huomioon sirkusvierailussa. Telttaa viilennetään kyllä tehokkaasti ja niin, että ilma vaihtuu. Tästä huolimatta kuumina kesäpäivinä kannattaa varautua hellepukeutumisen lisäksi juomalla riittävästi ja huolehtimalla muutenkin ravinnosta. Viuhkat kannattaa otttaa mukaan ja juhlavuoden ohjelmalehti muuntautuu sellaiseksi tarvittaessa 😀
Kiertue jatkuu seuraavasti:
15.–16.7. Varkaus
17.7. Pieksämäki
18.7. Suonenjoki
19.7. Vaajakoski
20.–22.7. Jyväskylä
23.7. Suolahti
25.–26.7. Seinäjoki
27.–29.7. Vaasa
30.7. Teuva
1.8. Huittinen
2.8. Eura
3.–5.8. Pori
6.8. Uusikaupunki
8.–16.8. Turku
Sirkus Finlandia Facebookissa
Sirkus Finlandia Instagramissa
Omia muistoja Sirkus Finlandiasta voi jakaa juhlavuoden kunniaksi täällä
Liput ja kaikki muu info: www.sirkusfinlandia.fi
Nähdään edelleen juhlavuoden merkeissä kaikkialla Suomessa!
Elias / SF